Uusi objektiivi kamerarepussa, joten pitäähän sitä koeajaa. Menin sitten ostamaan Canon EF 28-300 L IS USM:n. Kallis, mutta näyttää olevan painonsa arvoinen. Eikun hintansa. Painoa (1,67kg) on himpun liikaa
Ensimmäiset testikuvat todistivat, että L todellakin tarkoittaa Laatua Canonilla. Kuvat on tarkkoja koko polttovälialueella. Tarkoilla tarkoitan siis minulle riittäviä. Linssin pumppuzuumi on tuttu 100-400mm:stä, joten sen kanssa ihmetellessä ei mennyt aikaa lainkaan. Pidän itseasiassa siitä enemmän kuin kierrettävästä zuumista. Polttoväli 28 -300mm kuulosti spekseissä melkoisen erikoiselta ja sitä se tottavie onkin. Tällä putkella kuvaa helposti “melkein kaiken” – maisemista lintuihin. Vaikkei 300mm mikään lintukuvapituus olekaan, saa silläkin hyviä lintukuvia – pitää vaan malttaa mielensä ja korvata puuttuvat millit “jalkazoomilla”. Olen kuvannut 300mm:llä telellä ihan hienoja poseerauskuvia linnuista, ei se pituus tässäkään lajissa vaan se miten putkeaan käyttää.
Valovoima, f/3.5-5.6 riippuen polttovälistä on pikkuisen vähemmän keskimäärin kuin mihin olen tottunut. Markkukakkosen herkkyyden huomioiden sillä nyt ei tunnu olevan kovin suurta väliä. Kun ISO3200 tekee vielä lähes kohinatonta jälkeä ja ylemmäksikin pääsee, niin no problemo. Ja kuvanvakaaja tuntuu olevan varsin onnistunut viritys.
Testikuvasta näkee miten samoilta jalansijoilta voi kuvata erilaisia otoksia.
28-300mm tulee roikkumaan 5DMkII:ni nokalla jatkossa lähes kokoajan, sen verran tehokkaaksi allround-linssiksi tämä on osoittautunut. Mikäli suunnitteilla oleva matkani läntiseen Afrikkaan toteutuu, aion lähteä matkaan vain ja ainoastaan tämän linssin kanssa.
Jatkan testaamista ja myöhemmin tämän kirjoittamista…
Hiihtolomalla kun ei ole varaa matkustaa, voi aina palata menneiden matkojen kuvasatoon. Nämä vedenalaiskuvat on otettu Hurghadassa ja Sharm el Sheikhissä, Egyptissä jokunen vuosi sitten.
Canon 5D MkII on loistava kamera. Siitä ei pääse mihinkään. Pari viikkoa sitä testattuani jaksan aina vaan ihastella sen suorituskykyä. “Digijärkkäriurani” laitekehitys on ollut nopeaa, Canon 300D avasi koko homman ja sillä tuli kuvattua paljon ja opittua paljon. Seuraava askel Canon 30D oli selkeä hyppäys eteenpäin teknisessä laadussa. Seuraava runkoni Canon 40D olisi varmaan riittänyt minulle pitkään ellei se olisi löytänyt uutta kotia Quiton vanhassa kaupungissa tapahtuneen episodin jälkeen. 40D on edelleen todella hyvä harrastelijan kamera, jolla kuvaa muuten eräs luontokirjoja tekevä suuresti arvostamani toimittaja ja kuvaakin todella hienoa jälkeä. Mutta tuo pöydän kulmallani kiiltävä 5D MkII! Se on vaan NIIN hyvä
Täysikokoinen kenno ja resoluutio antaa niin paljon enemmän mahdollisuuksia kuvatessa, mutta vaatii myös kuvaajalta paljon. Siltä ainakin minusta tuntuu. Tuhannen “markkukakkosella” kuvatun kuvan kokemuksella uskallan sanoa että “elämäni kamera” on nyt käsissäni. Teknisesti en usko tarvitsevani parempaa. Oppisinpa vielä kuvaamaan.
Video-ominaisuuden takia en tätä kameraa hankkinut, todellakaan. Olen aina ajatellut että videokamera on videokamera ja stillkamera on stillkamera. Mutta minkä mahtavan pikkuyllätyksen Canon onkaan kätkenyt 5D MkII:seen! En ole tätäkään ominaisuutta päässyt vielä testaamaan kunnolla mutta muutaman otoksen jälkeen olen häkeltynyt kameran tuottaman videon laadusta. Editointi vaatii PC:ssä säätämistä Canonin kuvaformaattivalinnan myötä. Olen kai pakotettu siirtymään Mac -käyttäjäksi lähitulevaisuudessa. Mikä ei ole kuin rahanmenon takia huono asia.
Näytteeksi Canon 5D MkII:n videokuvan tasosta yksi testiotos juhannukselta. Muista klikata HD-painiketta saadaksesi parasta mahdollista laatua eteesi.
Haasteena on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008)
“Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu.”
Joskus joutuu matkustamaan kauas löytääkseen lähellä olevan.
Vuoden ensimmäinen haaste on kolmen sanan tekstiote “… silirimpsis, sileä tie…” Teksti on Vexi Salmen käsialaa Irwin Goodmanin esittämään kappaleeseen Silirimpsis. Paul Fagerlund sävelsi.
Ja minähän vastaan haasteeseen! Tie Käsivarresta kohti etelää on sileä ja jäinen.
