www.juhablomberg.fi

Useita kuukausia sitten työpaikkani (merkittävä suomalainen mediatalo) ravintoloitsija sanoi haluavansa valokuviani esille seinilleen. Paikka on kuuluisa, ns. taiteilijakahvio, joten olin varsin otettu ehdotuksesta. Mutta että minun kuviani esille? Enhän minä ole Taikin authoroima kuvaaja enkä Lahdessa käydessäni ottanut yhtään kuvaa (iPhonella kuvattuja ei lasketa). Kai taitsun poijjaat olivat kuulleet retkistäni maailman turuille (Suomen Turkuun tekisi muuten mieli mennä, toim.huom.) ja toreille. Siispä tuumasta toimeen.

En ole varsinaisesti koskaan asettanut oikeaa näyttelyä kuvistani esille, joten olin pikkuisen tuuliajolla alkuun. Tai no, olihan mun kuvaama henkilökuvagalleria toimituksen käytävän seinällä esillä pari vuotta, kai sitä voi “näyttelynä” pitää. Ja pidettiinhän silloin ihan avajaiset, kuohuviineineen. Joten en siis enää neitsytnäyttelyä ollutkaan pystyttämässä, sitä paitsi olen skorpionimies.

Matkakuvistani valitsin kohteeksi alkuun The Gambian, Nepalin ja viimeisimmän retkeni Galapagossaaret. Nepal oli helppo valinta, koska valmiina oli 13 aika hyvää (omin silmin arvioitua) kuvaa, ennenkaikkea Kaipalmandun vuoristokylän ihmisistä. Ei oikeastaan yhtään ns. luontokuvaa. Siitä setistä tulisi hyvä vastapaino Galapagoskuville. The Gambian kuvistani pidän tosi paljon, mutta lopulta päätin jättää ne pois. Liika on liikaa. Ja kun sitä sponsoriakaan en löytänyt niin ratkaisu oli helppo tehdä. Tässäkin pätee “Kill Your Darlings” -sääntö.

Parin tuhannen, osittain rikkinäisellä kameralla kuvattujen Galapagoskuvieni joukosta kelpuutin 20 kuvaa, joista lopulta valitsin 15 kpl “helmiä”. Ulkopuolinen valitsija olisi päätynyt eri kuviin, mutta noissa kuvissa on jotain minulle tärkeää. Galapagosinpingviinien kuvaaminen kumiveneestä 2 metrin aallokossa suljinvikaisella kameralla oli lähes mahdoton tehtävä mutta yhden kuvan kelpuutin joukkoon silti. Samoin sinijalkasuulasta Nokia N95:lla otettu kuva on aiheuttanut niin paljon riemunkiljahduksia kuvan nähneissä ihmisissä että se yksinkertaisesti oli pakko ottaa ainakin testivedoksena mukaan ja kyllä se seinällekin nousee.

Kuvankäsittelyyn meni “jonkin aikaa”. Punaviiniä. Jokunen olut. Välillä saunomista. Tsättiä FB:ssa. Ja sitten taas käsittelyä. Kun en mikään photarivelho, aikaa kului mutta tulos tyydyttää itseäni. Se riittää minulle.

Seuraavaksi pitikin miettiä mistä kuvat paperille. Kiitos monien ystävieni ehdotusten, löysin useammankin vaihtoehdon kuvientoimittajaksi. Lopulta tilaus lähti Fotonettiin, Pro-puolelle, vaikka harrastelija olenkin. Sitten tulikin ensimmäinen yllätys! Laitoin kuvat keskiviikkona matkaan – sähköisesti tottakai – perjantaiaamuna kuvat olivat noudettavissa ärrältä! Ihan kamalaa! Miten voikaan tulla niin nopeasti ja mukana sopassa oli kuitenkin Itella. Tuo logistiikan mestariteos, ei paitsi halpuudessaan myös nopeudessaan. Ennen böndelle (=Mikkeli) lähtöä avasin kädet täristen kuvarullat ja hyppäsin seinälle. Saatana! Anteeksi, siis attanas. Kuvathan on hyviä. Ei, vaan loistavia. (lukijaa huomautetaan tässä kohtaa että kirjoittaja on kuvien ottaja, siis varsin subjektiivinen todistaja). Kyllä kelpasi lähteä elokuvakerhon pikkujouluihin. Niistäkin muuten voisi kertoa muutaman mojovan tarinan mutta antaa nyt olla…. Tätä saattaa lukea alle 45-vuotiaatkin.

Kuvat himassa, vain kehykset puuttuu. Koska olen huippujätkä, 60-luvun designia itsekin, päätin hankkia design-kehykset hovihankkijaltani. Ikeasta! 15 kpl 50 x 70 cm Reslig -merkkisiä kehyksiä ja yksi 70 x 100 cm. Eikä maksanut paljon. Bonuksena hankintamatkallani Ikeaan täytyy mainita herkullinen lihapulla-annos (10kpl) ja superextrapallona Pelle Miljoonan pongaaminen herttaisine tyttöystävineen myös kehysostoksilla. Kun näin Pellen ekaa kertaa Mikkelin Sotkulla karjumassa mikkiin “perrrkkeeele, olen työtön”, en olisi uskonut että muutaman miljardin vesikuution valumisen Vantaajoessa jälkeen törmäisimme keskiluokkaisesti Ikean kehysosastolla. Elämän suuria kehyskertomuksia sekin osaltaan.

Parin puuhasteluntäyteisen illan jälkeen kuvani ovat nyt kehyksissä. Odottamassa siirtoa Pasilanmäen Unelmatehtaalle ja ripustustaan Taiteilijakahvilan seinälle. Ystäväni ovat painostaneet pitämään näyttelynavajaiset. Aikataulullisista syistä avajaisia – sellaisia oikeita joihin kutsutaan julkkiksiakin (ja nyt en puhu itsestäni) – ei kuvien esillepanon yhteydessä voine järjestää. Mutta jonkin sortin kuvien tiirailukinkerit lienee luvassa. Joten, sinä joka jaksoit näin pitkälle lukea, tarkkaile postiasi. Tiedä vaikka loppuvuoden toiseksi odotetuin kutsu saapuisi sinullekin.