Rakettien ampuminen on kiehtova asia. Itselleni pikkupoikana se oli tosi kova juttu kun sai pari pikkurakettia ostettua. Jotka sitten ammuttiin jo ennen pimeän laskeutumista, kun ei millään malttanut odottaa. Nyt aikuisiällä (mutta lapsenmielellä) en enää itse kehtaisi raketteja ostaa/ampua, onneksi olen elämässäni saanut aikaiseksi edes yhden hyvän asian. Poikani. Hänen kanssaan voin tehdä juttuja joita oikeasti tekee mieli tehdä mutta ei ilman lapsen mukanaoloa kehtaa. Niinkuin rakettien ampumista. Me käytiin ampumassa pienet ilotulitteemme jo heti klo 18 jälkeen. Niinkuin monet muutkin lapsiperheet näköjään. Ja kivaa oli. Kuvia ei tullut otettua. Alla olevat kuvat kuvasin vuosi sitten Helsingissä puolen yön aikaan Eteläsatamassa.
Jou 19
Valokuvatorstain haaste #113 on lämpö. Sitä tarvitsisin juuri nyt ja sitä tarvitsee myös tämän käyttäjä.
Jou 11
Valokuvatorstain haasteena #112 on pätkä tekstiä.
“Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia.”
Toisinaan ihastun mainosteksteihin. Toisinaan sitten taas en. Kuvani kuuluu jälkimmäisiin.
